RPT

RPT on Rekolan partiolaisten vanhemmista, aikuisista partiolaisista ja muista partiohenkisistä koostuva taustajoukko, jonka tarkoituksena on luoda hyvät puitteet partiotoiminnalle Rekolassa. Pidämme huolta lippukuntien kalustosta ja vastaamme myös Rekolan ja Askolan majojen huollosta ja ylläpidosta. Tämän, sekä juoksevien kulujen, kuten sähkö, vesi ja vakuutukset, kattamiseksi yhdistyksemme kerää jäseniltä vuosittain jäsenmaksun. Toivomme myös partiolaisten vanhempien maksavan vuosittaisen kannatusmaksun mahdollisuuksien mukaan. Meille saa toki antaa lahjoituksiakin tilille
FI08 5780 0720 2765 88.

Rahallisen tuen lisäksi tarvitsemme jatkuvasti tekijöitä joka kuukauden viimeisenä sunnuntaina Rekolan majalla järjestettäviin pienimuotoisiin talkoisiin, joissa löytyy kaikille halukkaille sopivaa puuhaa. Kesällä mekin kyllä lomailemme. Järjestämme myös kaksi kertaa vuodessa talkoot Askolassa, jolloin majan huollon lisäksi muun muassa siistimme sen ympäristöä, sekä pilkomme puita ja teemme muita tarvittavia toimenpiteitä.

Tuessa toimii eri-ikäisiä partiolaisia ja tekemistä löytyy kaikille. Hommia tehdään rennolla meiningillä, huumoria unohtamatta. Jos kiinnostuit, tervetuloa mukaan talkoilemaan!

Tervetuloa mukaan!
Pekka Silvonen
pekka(ät)silvonen.org
050 590 6633